Musiikki sopii taustalle moneen asiaan
Musiikki auttaa monia keskittymään ja sen avulla aika kuluu huomattavasti nopeammin. Se onkin yksi parhaista keinoista lisätä omaa tehokkuuttaan ja luovuuttaan. Musiikkia kannattaa käyttää taustalla poistamassa hälyä etenkin silloin, jos keskittyminen on muutoin vaikeaa. Kun musiikkia kuuntelee esimerkiksi vastamelukuulokkeista, poistaa se tehokkaasti ylimääräisen taustahälyn ja oma tehokkuus paranee huomattavasti, kun taustalla soi ainoastaan oma musiikki. Kerromme tässä artikkelissa hieman eri genreistä, jotka sopivat erityisesti tiettyhin tilanteisiin.
Työn taustalle klassista musiikkia
Klassinen musiikki on tunnetusti tehokasta, erityisesti silloin kun kyseessä on luova työ tai sellainen homma, joka vaatii keskittymistä ja aivojen käyttöä monessa eri suhteessa. Klassista musiikkia voi kuunnella erityisesti silloin, kun tarkoituksena on suorittaa esimerkiksi laskennallista työtä tai työ vaatii yksityiskohtien huomioimista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti Mozart ja Vivaldi ovat tehokasta opiskelu- ja työskentelymusiikkia ja auttavat keskittymään. Musiikki työtä tehdessä voi myös rentouttaa ja viedä ajatukset pois epäolennaisista asioista.
Vapaa-aikaan työstä poikkeava musiikki
Moni haluaa lisätä musiikkia myös oman vapaa-ajan harrastuksen taustalle, mikä onkin hyvä idea. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vapaa-ajalla ei välttämättä kannata kuunnella samaa musiikkia kuin töissä, sillä niin sanottu työmusiikki saattaa virittää aivot työtilaan ja tehdä vapaa-ajan harrastuksesta vähemmän miellyttävän. Vapaa-ajan tekeminen on usein työtä rennompaa ja kyse voi olla esimerkiksi Unibet-nettikasinopeleistä tai urheiluvedonlyönnistä, jota sitäkin voi tehdä nykyään nettikasinolla. Oikeita siirtoja harkitessaan voi hyvin kuunnella hieman rempseämpää musiikkia, kuten raskaampaa rockia tai menevää pop-musiikkia.
Monella vapaa-aikaan kuuluu olennaisena myös liikunta ja siihen taustalle sopiikin erinomaisesti mikä tahansa henkilön mielimusiikki. On tutkitusti osoitettu, että liikunnan teho paranee ja siitä tulee miellyttävämpää, kun henkilö saa liikkuessaan kuunnella mielimusiikkiaan. Tämän vuoksi kannattaakin ladata valmiiksi musiikkia taustalle ennen liikuntaa. Nopeatempoisiin lajeihin sopii hyvin dance-tyyppinen musiikki, mutta myös hip hop, rock, heavy metal ja monet muut genret voivat tukea omaa liikuntaharrastusta mainosti. Rauhallisempiin lajeihin, kuten joogaan voi halutessaan valita hieman hiljaisempaa, esimerkiksi instrumentaalimusiikkia.
Valitse itsellesi sopiva musiikki
Olipa kyse sitten mistä tahansa aktiviteetista, kannattaa ennen kaikkea suosia sellaista musiikkia, joka sopii itselle ja sen kokee todella auttavan kyseisessä tehtävässä. Osa ihmisistä ei välttämättä halua kuunnella minkäänlaista musiikkia, kun taas osa kuuntelee sitä yölläkin. Toiselle sopii taustalle esimerkiksi etninen musiikki, kun taas joku elää metallimusiikin voimalla päivästä toiseen. Tärkeintä on, että musiikki on sellaista mistä itse nauttii, ja mikä motivoi tekemään sitä työtä, mitä kulloinkin suorittaa.