Musiikin suoratoiston ihmeellinen maailma

Levykaupoissa on nykyään paljon hiljaisempaa kuin vaikkapa 2000-luvun alussa. Silloin artistit levittivät musiikkiaan radion ja keikkojen lisäksi myös levyillä. Levyt eivät sinänsä olleet pelkkiä musiikin taltiointivälineitä, vaan levyteollisuus oli suoranainen taiteenlaji itsessään. Levyjen kanteen piti saada edustava ja mieleenpainuva kuva. Itse levylle saatettiin painaa toinen vastaava kuva. Kotelossa oli mukana luettelo levyn sisältämistä kappaleista ja esimerkiksi bändin tervehdys levyn ostajalle. Itse musiikin lisäksi levyn mukana myytiin tietynlainen elämys – varsinkin, kun suositumpia niistä joutui jonottamaan kaupan ovella, ja koskaan ei tiennyt, saako levyn, jollei ole tilannut ennakkoon.

Viime vuosikymmen, 2010-luku, toi kuitenkin uuden tavan kuunnella musiikkia: suoratoiston eli englanniksi ”streaming”. Tästä käytetään myös usein anglismia streemaus. Suoratoisto kuitenkin kuvaa parhaiten koko idean tausta-ajatusta: media, tässä tapauksessa musiikki, toistetaan suorana lähetyksenä internetin välityksellä sen perusteella, mitä olet itse halunnut kuunnella. Kun tämä teknologia rantautui ensimmäistä kertaa Suomeen, pidettiin sitä suorastaan futuristisena tapana kuunnella musiikkia. Tässä artikkelissa pureudummekin siihen muutokseen, jonka musiikin suoratoisto on tuonut mukanaan.

Mukavuutta musiikin kuunteluun

Päästäksesi käsiksi musiikin suoratoistoon tarvitset jonkin laitteen, jolla

pääset internetiin ja hyvän internetyhteyden. Erilaisia palveluita on useita, mutta tunnetuin niistä on Spotify, joka on aika pitkälti asettanut standardit alalle. Sen kautta kuunnellaan enemmän musiikkia kuin vaikkapa YouTuben kautta, joka oli pitkään hyvin suosittu musiikin kuuntelussa, vaikka se keskittyykin ensisijaisesti videoihin.

Suoratoistopalveluiden kirjastossa on valtaisa määrä musiikkia aina niistä kaikkein tunnetuimmista ihan nouseviin tähtiin, joista ei vielä lehdissä kirjoitella. Voit hakea mielimusiikkiasi sivuston hakukentästä joko artistin, kappaleen tai genren mukaan. Sivusto myös suosittelee sinulle vastaavanlaisia kappaleita sen perusteella, mitä olet aiemmin kuunnellut.

Rekisteröitymällä sivustolle voit myös tallentaa suosikkejasi ja koota oman musiikkikirjastosi. Suosikkeja voi poimia kappaleen genren tai artistin perusteella – ihan miten vain itse mielit. Tämä myös helpottaa palvelun algorytmin työtä, kun se suosittelee sinulle uusia biisejä. Suoratoistopalvelu tuo hyvin pitkälti kaiken maailman musiikin korviesi ulottuviin eikä sinun tarvitse seistä levykaupan jonossa.

Ylipäänsä internet on mullistanut tavat, joilla vietämme vapaa-aikaamme. Koska internetyhteyksien laatu on parantunut suorastaan räjähdysmäisesti, voi yhä useamman asian hoitaa mukavammin omalta kotisohvaltaan oli kyseessä sitten pöytälaatikkokirjoittaminen, kolikkopelit kasino mobiilissa tai sitten musiikin kuuntelu.

Hyödyt artisteille

Kuuntelijalle suoratoistopalvelut ovat olleet aivan käsittämättömän hyvä juttu. Lempimusiikkiaan saa kuunnella missä vaan ja miten vaan, eikä palvelua ole hinnallakaan pilattu. Mutta entäpä sitten artisti.

Suurille megatähdille suoratoistopalvelut ovat vain yksi tapa muiden joukossa levittää musiikkia. Kun ennen vanhaan laskettiin myytyjä levyjä, lasketaan nyt kuuntelukertoja suoratoistopalveluissa. Muutos on siis melko vähäinen loppupeleissä.

Sen sijaan tuntemattomat ja aloittelevat artistit ovat ehdottomasti hyötyneet suoratoistopalveluista. Niiden avulla on mahdollista tavoittaa minimaalisella vaivalla miljardeja ihmisiä kaikkialla maailmassa. Myös pienten maiden, kuten Suomen, tunnetut tähdet pääsevät levittämään musiikkiaan suurelle yleisölle tajuttoman helposti.