Kivijalkakauppojen merkitys äänitteiden myynnissä

Levykaupat ovat tänä päivänä melko harvassa, jos puhutaan kivijalkakaupoista. Mutta silti yhä tänä päivänä levykaupoilla on oma vetovoimansa, huolimatta internetistä, jonne suurin osa musiikin myynnistä on siirtynyt. Tässä artikkelissa käymme läpi kivijalkakauppojen merkitystä tänä päivänä sekä pohdimme, mikä on levykauppojen vetovoima. Onko levykaupoilla kivijalkakauppoina tulevaisuutta ja voivatko verkkokaupat, striimauspalvelut sekä kivijalkakaupat kaikki toimia kannattavasti.

Kuka kaipaa fyysisiä levykauppoja?

Vuosi 2019 oli ensimmäinen vuosi koko vuosikymmenenä, kun levykaupat pääsivät plussan puolelle myynnissä. Melko pitkä aika meni levykauppojen tavoitellessa voittoja. Miksi näitä kivijalkakauppoja on yhä olemassa? Äkkiseltään kuluttajan näkökulmasta, tai armotonta voittoa tavoittelevan liikemiehen tai -naisen mielessä levykauppabisneksessä ei ole järkeä. Kivijalkakaupoista saa fyysisiä äänitteitä CD-levy-, vinyyli- sekä C-kasetti-muodossa. Näitä kuitenkin myydään myös internetin kautta ilman, että tarvitsee nähdä vaivaa mennäkseen itse kauppaan asti.

Mitä Suomessa toimiviin levykauppoihin tulee on Levykauppa Äx Suomessa toimivista levykaupoista isoin. Levykauppa Äx toimii myös verkon puolella myyden leyvjä ja oheistuotteita. Yhteensä kivijalkakauppoja Levykauppa Äxällä on kahdeksan. Muilla Suomessa toimivilla levykaupoilla on yleensä 1–2 levykauppaa. Fyysisten äänitteiden muita merkittäviä myyjiä ovat Prisma, kirpputorit, ulkomaiset verkkokaupat (Amazon, CDON.com) ja keikat, joilla myydään äänitteitä.

Se mitä mikään digitaalinen musiikin myyntialusta, striimauspalvelu tai äänitteiden verkkokauppa ei pysty tarjoamaan on asiakaskokemus, jonka voi kokea kivijalkakaupassa. Niin sanotusti musiikin satunnaiskuuntelijalle tai yksittäisistä kappaleista innostuvalle kuuntelijalle striimauspalvelut ovat usein se paras vaihtoehto. Kun kyseeessä on musiikin harrastaja tai fani, niin silloin tarvitaan enemmän kuin vain helppo tapa kuunnella ja ostaa musiikkia. Levyharrastajat etsivät tiettyjen levyjen painoksia ja harvinaisuuksia. Levykaupat usein haalivat näitä erikoispainoksia myyntiin, sekä etsivät ja tilaavat näitä asiakkailleen. Huomioitavaa on se, että vinyylit ovat ehdottomasti eniten myyvä äänitemuoto levykaupoissa. Monelle musiikin kuuntelijalle vinyylien tarjoama äänimaailma vetoaa digitaalista versiota enemmän. Marketeissa myytävät levyt ovat keskittyneet puhtaasti CD-levyihin.

Faneille mahdollisuus ostaa ja omistaa levy fyysisenä versiona heti ilmestymispäivänä on usein tärkeä asia, erityisesti tietyn artistin tai bändin faneille, jolloin usein ainoa mahdollisuus on hakea levy julkaisupäivänä levykaupasta. Vaikka juuri julkaistu levy löytyy striimauspalvelusta, monelle fanille on tärkeää omistaa levy. On vaikea näyttäytyä fanina, jos ei omista suosikkiartistin tai -bändin ainuttakaan fyysistä levyä.

Levykaupoilla on myös mahdollisuus keskittyä tiettyihin musiikkityyleihin. Sen sijaan, että kivijalkakauppa pyrkisi kilpailemaan musiikin striimauspalvelun, kuten Spotifyn kanssa musiikin määrässä, pystyy kivijalkakauppa erikoistumaan tiettyihin musiikkityyleihin. Spotifyn suositukset kuunnellun musiikin perusteella ovat hyvin paljon rajatummat, mitä asiantunteva levymyyjä pystyy tarjoamaan asiakkaalleen.

Levykaupat kivijalkaliikkeinä ovat kulttuurillisesti tärkeitä paikkoja. Musiikin harrastajat ja fanit kohtaavat näissä paikoissa kasvotusten. Monet liikkeet järjestävät levykuunteluja ja keskusteluja albumeihin, artisteihin tai yhtyeisiin liittyen. Samoin kuin esimerkiksi kirjakaupassa, levykaupassa on oma tunnelmansa. On aivan eri asia olla näiden fyysisten levyjen ympäröimänä kuin katsoa tietokoneen tai puhelimen näytöltä luetteloa artisteista ja yhtyeistä.

Kivijalkakauppojen tulevaisuus

Levykaupat kivijalkakauppoina ja striimaus sekä verkkomusiikkikaupat eivät välttämättä ole toisiinsa negatiivisesti vaikuttavia kilpailijoita enää nykypäivänä. Jokaisen näistä on mahdollista saada oma osuutensa. Se, mitä kivijalkakauppa pystyy tarjoamaan, ei ole saatavilla suoratoistopalveluissa ja päin vastoin; nämä kilpailevat eri vahvuuksilla ja molemmille on oma kohderyhmänsä. On hyvä tiedostaa se, että iso osa fyysisten levyjen ostajista käyttää rinnalla myös striimauspalveluita, joten tämä ei vaikuta levyjen myyntiin enää niin merkittävissä määrin. Striimauspalveluita isompi kilpailija kivijalkakaupoille on internetissä tapahtuva levymyynti, mutta näille kahdelle on myös tilaa toimia. Kuten Levykauppa Äx, jolla on sekä kivijalkakauppoja että verkkokauppa kertoo siitä, kuinka nämä kaksi liiketoimintamuotoa voi yhdistää ja muodostaa toimivan bisneskokonaisuuden tukien toinen toistaan. Tulevaisuus on epävarmaa niin kuin monella muullakin alalla, mutta ainakin vuosi 2019 antoi valoa kivijalkakaupoille levyjen myynnissä. Teoston tuottamassa tutkimuksessa mainitaan, että fyysisten äänitteiden osuus myynnistä uskotaan vakiintuvan euroissa noin kymmenen prosentin luokkaan. Kiistämättä Internet mullisti levykauppojen toimintaa, mutta fyysisille levykaupoille on yhä kysyntää.